Rakennevalintaopas

Setti (irtolomake) on lomake, jossa on useampi identtinen lomake päällekäin ja ne ovat halutusta reunasta yhteenliimattuja. Päällimmäiseen tulostettu tai kirjoitettu teksti jäljentyy jokaiseen osaan.

Blokki eli liimalehtiö on kätevä lopputuote useaan tarkoitukseen, jossa irtoarkkien käyttö aiheuttaa sekaannusta! Muistilaput ovat malliesimerkki tuotteesta, joka yrityspainatuksella toimii myös yrityksen ”käyntikorttina”! Liimalehtiön koko on vapaasti valittavissa pienestä taskukoosta aina suurempaan A4-kokoon asti. Blokkiin tulee yleensä taustapahvi. Liimalehtiöllä on monia sovelluksia, kuten erilaiset saatteet, lipukkeet ja kupongit.

Taittokansilehtiö eli taittolehtiö on lopputuote itsejäljentäville lomakkeille, joita käsin täytetään ”kentällä” eli esimerkiksi koneessa, autossa, taukotuvassa ja jopa ulkona! Taittolehtiössä olevan kartonkikannen päälle nostetaan päällimmäinen lomake täyttämistä varten. Lehtiö toimii tukevana kirjoitusalustana ja kansi estää kirjoituksen jäljentymisen seuraavalle lomakkeelle. Taittolehtiö valmistetaan, joko stiftaamalla (nidotaan yhteen niiteillä) tai liimaamalla. Lomakkeet, joissa on perferoitu kantaosa yleensä stiftataan ja ilman kantaosaa olevat lomakkeet liimataan taittolehtiöiksi. Lomakkeiden koko on vapaasti valittavissa.

Vihko eli nide (niiteillä nidottu) on tyypillinen pienpainostuote. Esitteet, joissa on enemmän kuin neljä sivua, usein viimeistellään jälkikäsittelyssä vihoiksi. Useimmille tulee vihkosta mieleen kouluaika ja ruutuvihko! Se on edelleen vihon perusrakenne.

Vyötetty nippu on määrätty määrä irtolomakkeita, jotka on paperivyötteellä vyötetty sekä ala- ja yläpahvilla tuettu! Vähittäismyyntiin usein halutaan toimitus niputettuna. Myös usein numeroidut ja määrättyyn tarkoitukseen, esimerkiksi tulostukseen käytetyt lomakkeet, niputetaan.

Laatulomakkeen painotoiminta on siirtynyt Jyväskylän Siirtopainolle 15.5.2019. Liikenimenä Laatulomake säilyy, samoin toimitusajat ja hinnat entiseen tapaan.